Karkeimmillaan elämässä on olemassa aaltopituus, jonka vaikutuksen alaisena ihmiset arvostelevat ja vertailevat toisiaan. Se voi liittyä myös kilpailemisen kulttuuriin. Joskus kriittisyyden voi nähdä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Ihmiset eivät syvällä sisimmissään hyväksy itseään täydellisesti eivätkä siksi osaa hyväksyä toisiakaan. He ovat saattaneet kasvaa siihen. Negatiivisuuden kierre ja toisen ihmisen olemassaolon tuomitsemisen voi näyttäytyä maailmana, jota ohjaa häpeä ja jossa ihminen ikään kuin ei saisi olla edes olemassa omana itsenään. Jääkö hän silloin tarvitsemaan hyväksyntää kanssaihmisiltä ja myös itseltään?
Jotkut meistä kenties oppivat sensuroimaan ihmisyyttä ja sen erilaisia värejä. Silloin pukeudumme uniformuun, jonka värit ovat niitä, mitä haluamme näyttää ulospäin itsestämme ja mitkä ovat hyväksyttyjä. Ne saattavat myös kuvastaa todellisia taipumuksiamme, niitä ”parhaita”. Mutta olemmeko vapaita häpeän kahleista? Entä onko pinnan alla piilotettuja osia itsestämme? Olemmeko koskaan uskaltaneet antaa jokaisen yksityiskohdan itsessämme sopivana hetkenä näkyä kaikkine sävyineen ja luottaa siihen, että maailma ottaa meidät ja olemassaolomme vastaan sellaisenaan ja ihmiset hyväksyvät meidät ehdoitta. Jokainen tunnetila, jokainen elävän elämän ääni ja liikahdus. Jokainen valheellisen minuuden ilmentymä, joka on astunut piiloon menneiden aitojen puoliemme tilalle. Samoin myös jokainen aito omien tarpeidemme ja olemisemme ilmentäminen.
Ehkä ne, jotka ovat oikeasti meidän polullemme kuuluvia ihmisiä, hyväksyvät kaiken. Voimallista on, kun opimme itse hyväksymään oman olemassaolomme ilman keinotekoista manipuloimista. Silloin pinnan alle piilotetut varjot saavat ainakin tilaa alkaa kenties jopa löytämään aidon paikkansa. Ehkä sisäisellä lapsella ei ole ollut aina tarpeeksi tilaa ja aikaa olla läsnä hetkessä ilman opittua nopeaa reagoimista ja kokea elämää aidosti ilman että ympäristö heti vaikuttaa häneen, mutta voimme suoda sen hänelle ollessamme aikuisia. Kaikkien vaikeuksien, yksityiskohtien ja olosuhteiden käsitteleminen voi alkaa hyvin hyväksymällä ihan kaiken, mitä on.

Upeaa tekstiä. Sana on hallussa. Kirjoittaja-ainesta. Ilmaisukyky huippua.
TykkääTykkää